lauantai 11. lokakuuta 2014

Hääjuhlani Irakin Kurdistanissa

Päivä prinsessana ei ole aina niin helppoa, mutta jollain tavalla ihanaa. Mutta yksi kerta onneksi riittää. Tässä häätarinani kuvineen viime kesältä Irakin Kurdistanissa.


Valmistelut ennen matkalle lähtöä

Ennen matkaa en hirveästi valmistellut häitä varten. Meidänhän piti jo maaliskuun matkan aikana pitää hääjuhla, mutta paperihommat veivät kaiken ajan, eikä häitä sitten pystynytkään järjestämään yhdessä illassa :D. Päätin siis viimeisenä iltana ennen sovittua hääjuhlaa, että peruutetaan sittenkin juhlat ja juhlitaan vasta kesällä. No se oli ihan loistopäästös, sillä eihän siinä olisi millään ehtinyt, vaikka kurdeista onkin kyse. Nyt ajateltuna tuntuu ihan tyhmältä miksi edes epäröin peruuttaa. Eihän niistä olisi tullut mitään!

Ennen maaliskuun matkaa katselin Pinterestissä kuvia hääpuvuista, meikistä ja hääkimpuista ja keräsin kauneimmat ja tulostin paperille. On sitten jotain mitä näyttää, kun ei osaa selittää mitä haluaa.

Keväällä aloitin myös syömään biotiinia, jotta kynnet pysyisivät hyvänä. Kynteni liuskottuvat helposti, mutta puolen vuoden biotiini kuuri auttoi siihen. Kynsiini ostin kimaltelevat kynsitarrat, koska ne olisi todella nopea ja helppo laittaa.

Juuri ennen lähtöä kävin myös kasvohoidossa ja värjäytin kulmat ja ripset.

Kahdessa aiemmassa hääpostauksessa olen julkaissut kuvia unelmien hääpuvuista ym. Ne voi katsella täältä ja täältä. Häiden virallisen osuuden maaliskuulta voi lukea täältä.


Hääjuhlapäivän valinta

Eihän sen pitäisi olla niin vaikeaa valita se päivä, eihän? Mutta kun se vaan oli ja varmasti yksi vaikeimmista asioista. Päätin jo ennen matkaa, että se olisi perjantaina viikko siitä, kun saavun perille. Perjantai olisi siitä hyvä päivä, koska se on vapaapäivä suurimmalla osalla. Kuten tavallista mieheni vastasi siihen In Shaa Allah. Suomennettuna siis "jos Jumala suo" eli vapaa suomennos olisi "ehkä".

Koska sairastuin ihan alussa vatsatautiin, emme päässeetkään ihan suunnitelmien mukaan lähtemään Hajiawaan veljen luokse. Hajiawasta oli siis tarkoitus vuokrata hääpuku sekä meikkaus. En sitten oikein tiedä mikä siinä sitten vielä kesti. Johtuiko minun vatsataudista vai mistä, mutta päivää oli pakko siirtää. No ensin ajateltiin seuraavaa sunnuntaita tai kenties maanantai, tiistaikin voisi olla hyvä. Yritin kovasti, että myös Sofia pääsisi häihin ja perjantai olisi silloin paras päivä. Kesti monta päivää keskustelu siitä mikä on hyvä päivä ja jossain välissä luovutin. Luulin jo, että seuraava perjantai oli sitten lopullinen valittu päivä, mutta sitten keskustelu alkoi uudelleen. Josko sittenkin torstaina. Mieheni vaan unohti kertoa, että kyllä se sittenkin on perjantaina. Tässä taas huomasin kuinka tärkeää olisi ymmärtää muiden puheita, kun tämä lahopäinen mieheni ei muista kertoa tärkeitä asioita minulle. Tosin olen itsekin viime viikkoina huomannut samaa lahopäisyyttä itselläni, joten saattaa olla tarttuvaa laatua.


Hääpuvun etsiminen ja sovitus

Jo kahdeksan päivää ennen häitä lähdimme katsomaan sopivaa hääpukua. Olo ei sillä hetkellä ollut kovinkaan innostunut ylipäätään mihinkään, mutta pakko sitä oli silti lähteä, kun ei tiennyt koska seuraavaksi pääsee.

Hääpuvut siis vuokrataan ja samasta paikasta varataan aika myös muuhun kaunistautumiseen. Miehillä ei ole näihin salonkeihin mitään asiaa. Mutta mieheni sai tässä tapauksessa tulla sisällekin asti, sillä tarvitsin kuitenkin tulkkia. Muilta asiakkailta kysyttiin haittaako se, että mieheni tulee salonkiin. Ei onneksi haitannut.

Ensimmäisen paikan puvut olivat ihan järkyttäviä. En edes jaksanut kaikkia katsoa, jokainen näytti kermakakulta ruusujen kera. Vaikka kyse oli vasta ensimmäisestä paikasta, olin jo ihan epätoivoinen, että ei tästä kaupungista tai edes koko maasta voi löytyä parempaa.

Jo ensimmäisessä paikassa tuli selväksi, että en tulisi löytämään sitä mitä haen. Koko maasta kun ei olisi millään etsimälläkään löytynyt pitkähihaista hääpukua. Niille jotka haluavat peittävän hääpuvun tarjolla oli siis alle pitkähihainen paita. Tätä vaihtoehtoa en olisi halunnut, mutta muuta ei ollut.

Toisessa paikassa oli sentään jo kauniimpia pukuja. Mutta se kaunein oli pinkki . Aivan ihana, mutta halusin ehdottamasti hääpuvun olevan valkoinen. Pinkki mekko olisi paremmin sopinut vaikka kihlajaisjuhliin. Mieheni tosin ehdotti, että voihan kuvissa muokata sen valkoiseksi. No jos ei kuitenkaan :D. Kauan sitä ihastelin, mutta se piti unohtaa.
Ihana pinkki mekko. Sininenkin oli oikein kaunis. Ruskea ei ole väriltään minun makuun, mutta malli oli kaunis.

Tässäkin paikassa oli näitä kermakakkuja. Onneksi sentään yksi jo löytyi joka oli jo vähän sinnepäin. Tuli jo hieman parempi olo, kun huomasi, että ehkä kuitenkin jotain löytyy. Mieheni yritti lohdutella, että jos ei tänään löydetä, mennään sitten seuraavaksi toiseen kaupunkiin.

Kermakakkuja.

Koska maassa on tapana vuokrata hääpuvut, osasin tavallaan odottaa käytetynkin näköisiä pukuja. Likaiset helmat ja likainen kainalon seutu eivät oikein innostaneet.

Tämä oli jo aika lähellä sitä mitä halusin. Tässä oli kuitenkin jotain vikana.

Kolmannessa paikassa kuitenkin löytyi oikein ihanan kaunis puku. Se muistutti aika lailla edellisen paikan pukua, mutta tämä oli silti huomattavasti parempi. Parasta siinä oli myös, että se oli käyttämätön, sillä se oli juuri tullut Turkista. Aivan uusi hääpuku toi lisähintaa puvunvuokraukseen. Puvun vuokraus oli aluksi 270 000 dinaaria (183,62 e), mutta hinta saatiin pudotettua 170 000 dinaariin (115,61 e). Veli tunsi omistajan, joten suhteilla sai hintaa aika paljon alennettua.

Valitsemani hääpuku.
Tätä pukua minulle ehdotettiin ensin. Ei ollut oikein minun tyylinen.

Sitten oli aika sovittaa pukua. Sitä varten oli oma huone. Olikin sitten yllättävän vaikeaa yrittää kaivautua puvun sisälle. Veljen vaimo sitten avusti ja sitoi nauhoja takaa kiinni ja minä yritin saada henkeä. Nuken päällä helma oli näyttänyt ihan sopivan kokoiselta, mutta minun päällä hameosa tuntui todella suurelta ja kömpelöltä. Alle laitettavaa paitaa en nähnyt. Se jäikin vaivaamaan mitä sinne hääpuvun alle on tulossa.

Samassa paikassa laitettaisiin myös huivi sekä meikki, joten niistä tuli näytettyä kuvia mitä halusin.



Kengät

Kenkinä oli ihanat blingbling sandaalini.




Hääkimppu

Hääkimpuksi olisin halunnut tietysti oikeita kukkia. Hajiawassa kukkakauppaa ei ilmeisesti ollut ja mieheni mielestä ne eivät edes säilysi kauaa, koska on niin kuuma. Sulaymaniahista olisi löytynyt kukkakauppa, mutta se oli liian kaukana, joten kukat jäi saamatta.

Hääpuvun mukana sain kankaisen kukkakimpun, jossa oli valkoisia ja pinkkejä ruusuja. Virallisissa valokuvissa hääkimppuna oli valkoinen kankainen ruusukimppu.

Hääkimppu sekä Suomesta tuotu kimalteleva juhlalaukku.

Hääpaikalla veljen poika (alle 10 v) toi minulle kimpun kauniita punaisia kukkia. Tästä joku saa vielä ihanan miehen itselleen ;).



Hääpaikan varaus

Kolme päivää ennen häitä lähdimme katsomaan hääpaikkaa. Joku tutun tuttu sen omisti ja hän tuli sitä meille esittelemään. Oli jo kovin myöhä, joten ajattelin, että mitä tästäkin tulee. Ei siellä mitään pimeässä edes näe.

Hääpaikka oli Dukanissa, joen lähellä. Mieheni kovasti vakuutteli, että on kaunis paikka. Kun saavuimme lähellä jokea, nenään leijui mädäntyneen kananmunan tuoksu. Romanttista, eikö? Onneksi joki haisi vain öisin, eikä läheskään joka yö. Kukaan ei oikein osannut sanoa mistä haju johtui ja miksi haisi vain öisin. No se ei siis tulisi olemaan ongelma, sillä häät olivat iltapäivästä iltaan.

Saavuimme aidatulle alueelle, jossa oli kahdessa rivissa katoksia. Paikka oli onneksi valaistu, joten näki oikein hyvin mitä oli vuokraamassa. Paikka oli aivan ihana joten vuokrasimme sen. Koska kyseessä oli tutun tuttu, niin saimme paikan halvalla. Jouduimme ainoastaan maksamaan siivouskulut, jotka olivat 25 dollaria (19,78 e). Normaalihinta paikasta olisi ollut jotain 200 000 dinaaria (136,01 e), joten säästimme aika paljon.











Kutsukortit

Koska meidän häät järjestettiin niin pikaisesti, kutsukortteja ei lähetelty (siis annettu), vaan häistä ilmoitettiin puhelimella tai kasvotusten.

Tosin luulin, että kutsukortteja ei ole edes tapana lähetellä vaan kurdit hoitavat kutsumisen soittamalla parille sukulaiselle, jotka sitten jakaisivat tiedon 10 minuutissa kaikille mahdollisille sukulaisille, ystäville ja naapureille :D.


Kutsuvieraat

Mieheni ilmoitti, että vieraita ei kutsuttaisi kovinkaan paljon, vain lähimmät sukulaiset ja joitain ystäviä. Ajattelin sen tarkoittavan jotain 30 vierasta.

Vieraita oli paikalla noin 50 (vähän vaikea arvioida, ehkä enemmänkin), eivätkä kaikki edes päässeet paikalle. Osa vieraista oli ihan tuntemattomia, mutta kaipa ne sukulaisia olivat.


Mieheni puku ja kengät

Kolme päivää ennen lähtöä Kurdistaniin, mieheni ilmoitti, että jos voisin vuokrata hänelle puvun Suomesta. No niin varmaan! Ensinnäkin mulla ei ole hajuakaan mikä koko olisi hyvä. Toiseksi Suomessa se maksaa miljoonasti enemmän. Kolmanneksi matkalaukkuun ei olisi mahtunut enää pukua. Ja neljänneksi. Jos asian ilmoittaa KOLME päivää ennen lähtöä, niin minähän en saa siinä ajassa repäistyä mitään pukua mistään! Joten siis mieheni lainasi veljeltään puvun. Kengät mieheni osti päivää ennen häitä 10 dollarilla (7,91 e).



Mieheni kaunistauminen

Päivää ennen häitä mieheni kävi siistimässä hiukset ja parran. Sekä hänelle tehtiin kasvohoito. Hääpäivänä hän meni vielä samaan paikkaan ja hänen hiukset muotoiltiin.


Kaunistautuminen

Kynnet laitoin hääpäivän aamuna. Puolessa tunnissa sain tarrat kynsiin, joten on huomattavasti nopeampaa kuin monen kerroksen kynsilakat. Jälkikin on paljon siistimpi.

Käsiäkään ei tarvinnut rasvata, vaan ihana kuumuus teki käsistäni niin pehmeät. Nyt käteni ovat kuin hiekkapaperia.

Kaikista eniten jännitti meikki. Meikki ei saisi olla liian vahva, eikä kasvoni haamunvalkoiset. Kurdimorsiamet on tapana meikata ihan valkoiseksi. Myös kaikki näkyviin jäävä iho meikataan samalla värillä. Olen nähnyt muiden hääkuvia ja morsiamet näyttävät niissä sairailta, koska ovat niin kalpeita. Olen kuitenkin niin vaalea, että eihän siinä olisi ollut mitään järkeä meikata minua vielä valkoisemmaksi.

Hääpäivän aamuna menimme salonkiin ja yritin siinä sitten kertoa mitä halusin. Oikeastaan en oikein tiennyt mitä halusin, vaikka olihan minulla kuvat mukana (kuvat alla). Meikkaajan mielestä, meikki mitä halusin, ei ollut tasapainossa. Se että halusin huuliini vain huulikiiltoa ei ollut muka hyvä.

Esimerkki 1
Esimerkki 2

Lopulta päätin sitten valita meikin, jota meikkaaja ehdotti. Esimerkkikuva oli salongin seinällä.

Kun asiat oli sovittu mieheni lähti hoitamaan asioita. Ainoastaan veljen vaimo oli mukanani ja hän ei osannut englantia, joten kovin vaikeita vaatimuksia ei voinut enää sen jälkeen esittää.

Ensin tuoliin istahti veljen vaimo. Hänen kulmat siistittiin käyttäen veistä ja lankaa. Veitsi tuntui vähän oudolta välineeltä, mutta sillä tuntui lähtevän kulmakarvoja enemmän kerralla kuin pinseteillä. Vaikka langan käytöstä kulmien nyppimiseen olen jo kuullut kauan sitten, se on edelleen mysteeri miten se oikeasti toimii. Hänelle tehtiin perusmeikki, joka ei mielestäni ollut kovin vahva. Perusmeikin hinta on suunnilleen 18 000 dinaaria (12,24 e).

Sitten oli minun vuoroni. Ensin menimme sivuhuoneeseen, jossa minun piti pukea päälle pitkähihainen paita, joka tuli hääpuvun alle. Paita oli ainakin kaksi kokoa liian pieni, joten en sitä saanut millään päälle yksin. Hetken päästä molemmat olivat repimässä sitä päälleni ja kyllähän se sitten meni, mutta ei se kovin mukavalta tuntunut. Ilmeisesti sitten muita kokoja ei ollut.

Sitten menin istumaan tuoliin ja hetken päästä alkoi kädet puutua, koska paita kiristi niin paljon. Kyllä se siitä onneksi meni ohi, ettei ihan tunnottomana tarvinnut olla koko päivää :D.

Ensiksi kulmani muotoiltiin, vaikka mielestäni olivat ihan hyvät. Nainen myös leikkasi kulmakarvoja lyhyemmiksi. Onneksi ne kasvaa takaisin. Luulin ensiksi, että nainen olisi laittanut minulle jonkun miekinpohjustuksen tms. sillä hän levitti kostealla sienellä jotain. Myöhemmin sitten tajusin, että sehän oli se meikkivoide. Se oli puuterimaista, joka levittettiin kostealla sienellä. Samaa meikkivoidetta levitettiin myös käsiini. Mietityttämään jäi, oliko meikkivoide samaa väriä, mitä muillekin laitettiin. Minun ihooni väri ainakin sopi hyvin, sillä rajoja ei tullut :D.

En halunnut kovin vahvaa meikkiä, mutta jotenkin siinä niin vaan kävi, että siitä tuli aika vahva. Meikkivoide ei kuitenkaan ollut maskimainen vaan todella mukavan tuntuinen ja pehmeä, ihan kuin meikkivoidetta ei olisi ollut ollenkaan. Luomivärinä oli vaaleanpunaista sekä kullankeltaista. Silmät oli rajattu mustalla sisältä (tästäkin alussa sanoin, etten halua) ja vaaleansinisellä silmien ympäriltä. Yksi huolen aiheena oli myös se, saanko meikistä allergiaa, mutta onneksi ei tullut mitään.

Kuvat otettu illalla, joten meikki ei ole kovin tuore enää.

Kulmat maalattiin selvärajaiseksi, joka ei ole yhtään minun makuuni, sillä pidän enemmän luonnollissista kulmista. Lisäksi minulle laittettiin tekoripset, jotka aluksi tuntuivat ihan kamalilta, mutta, kun liima oli kuivunut, ne eivät edes oikein tuntuneet. No tosin ehkä hieman tuntuivat painavilta.


Huulet maalattiin sopivalla pinkillä, kun huulikiilto ei olisi ollut riittävä tähän meikkiin. Olin ihan tyytyväinen huulten väriin. Meikkauksen aikana tosin pelästyin, kun nainen alkoi rajaamaan huuliani. Toivoin vain, ettei Kurdistanissa olisi muodissa se, että rajaus ja huulipuna ovat selvästi eri väriä. Se oli onneksi aiheeton huoli. Tämä tyyli taisi olla muotia viimeksi 90-luvulla, onneksi.

Kun meikki oli valmis, tuntui, etten ollut enää oma itseni. Kesti hiukan aikaa tottua omaan peilikuvaan. Mieheni onneksi tunnisti minut vielä ja hänkin tykkäsi meikistäni. Mieheni oli myös sanonut aiemmin, ettei pitänyt kurdimorsianten liian vaaleaksi meikatusta ihosta.

Jännitti myös miten meikki kestää kuumuutta, mutta onneksi pysyi suhteellisen hyvin.

Meikin jälkeen oli aika pukea hääpuku päälle. Koska yläkautta puku ei mahtunut, kaivauduin hameen helman alta. Puku sidottiin tietysti tiukasti ja tuntui, ettei henki kulje. Sitten olikin neulan ja langan vuoro. Ilmeisesti puku oli liian pieni alaselän kohdalta, joten se ommeltiin kiinni. Samoin ommeltiin paidan kauluksen pitsireunus pienemmäksi niskasta. Lopuksi vielä puku neulottiin kiinni paitaan rintojen yläpuolelta. Puvusta ei siis tulisi yksin pääsemään eroon millään. Jo ennen häitä mietin miten selviän koko päivän ilman vessaa, sillä puvun kanssa ei edes mahdu vessaan. Osasin kuitenkin säännöstellä syömistäni ja juomistani, joten pärjäsin ihan hyvin koko päivän.

Sen jälkeen oli vuorossa huivin laittaminen. Siitäkin oli visio päässäni ja se ainakin onnistui hyvin. Ensin hiukset sidottiin kiinni aika ylös ja takaraivolle laitettiin hainhammas kukkakoristeella. Hiukset aseteltiin sen ympärille ja pinneillä niskasta kiinni. Ensin laitettiin tyllikangassuikale päähän, joka neulottiin niskasta kiinni. Sitten samanlainen vähän taaemmas ja neulottiin kiinni niskasta. Kummassakin oli pieniä helmiä koristeena. Sen jälkeen tavallisesta tyllikankaasta alettiin muodostamaan ruusuketta takaraivolle. Kangas kiinnitettiin nuppineuloilla. Tällä tavalla sai hiukset piiloon. Lopuksi vielä huntu kiinnitettiin päähän. Vaihtoehtoina oli kaksi erilaista ja valitsin sen jossa oli kimallekuvioita. Toisessa taisi olla kukkia.

Lopuksi päähän laittettiin pääkoru, jonka olin ostanut basaarista. Se maksoi muistaakseni 3000 dinaaria (2,04 e). Koru neulottiin kiinni tyllikankaaseen ja mustat kumilangat leikattiin pois.

Kaulaan sain valita korun salongin valikoimasta.


Meikin hinta oli aluksi 180 000 dinaaria (122,41 e), mutta se saatiin alennettua 115 000 dinaariin (78,20 e). Mielestäni meikki oli aika kallis. En sitten tiedä mitä Suomessa häämeikki maksaisi.


Tarjoilut

Olisin halunnut jonkinlaisen hedelmäpöydän häihin ja miehenikin piti siitä ideasta. Mutta lopulta tulimme siihen tulokseen, että se ei ole kulttuurillisesti sopivaa :D. Toisin sanoen, hedelmät olisivat kadonneet turhan nopeasti, eikä kaikille olisi edes riittänyt.

Yksi idea oli tarjoilla baklavaa, mutta koska häät olivat ulkona ja ilmakin kovin lämmin, sekään ei ollut sopivaa tarjottavaa.

Lämpimän sään takia myös täytekakun sai unohtaa. Saimme kuitenkin yllättäin seuraavana iltana täytekakkua, sillä sisko oli ostanut meille.


Olen ymmärtänyt, että kurdihäissä ei lämmintä ruokaa tarjoilla koskaan. Tarjoiluna oli siis vettä, fantaa sekä yksittäispakattuja isoja keksejä.


Hääpäivä

Hääpäivänä herätys oli seitsemältä, koska salonkiin piti ehtiä yhdeksältä. Mieheni vielä sanoi, että sieltä ei saa myöhästyä, koska joku muu menee sitten minun edelle ja joudun odottamaan. Mieheni lähti heti aamulla hoitamaan asioita. Minusta joku muukin ne olisi voinut hoitaa. Sain itseni valmiiksi tunnissa ja jäin sitten odottamaan miestäni. Aika kului ja yritin soittaa miehelleni, mutta hän ei vastannut. Kello tuli yhdeksän ja tavalliseen tapaan taas alkoi hermoiluni. Keneltäkään en voinut kysyä mitään. Oliskohan kello ollut jo yli kymmenen, kun mieheni saapui ja lähdimme sitten salonkiin. Hän oli soittanut sinne ja kertonut, että tulemme myöhässä. Nyt se olikin sitten ihan ok, jos oli myöhässä. Minun soittoja hän ei ollut kuullut, eikä sitten ollut vaivautunut edes soittamaan, että olisi myöhässä.

Salongista selvisimme noin kahdessa tunnissa ja sen jälkeen palasin veljen ja hänen vaimonsa kanssa heidän kotiin. Mieheni oli asioilla. Olohuoneeseen laitettiin tuoli ja istuuduin siihen odottamaan. Ruoaksi oli paistettua munaa ja tomaattia. Yritin sitten syödä tarjotin sylissä varovasti ruokaa niin, etten sotkisi huulipunaa tai mekkoa.

Ruoan jälkeen alkoi taas odottelu. Istuin tuolissa, enkä oikein voinut tehdä mitään. Nettikin oli jäänyt vanhempien luokse, kun saldo oli loppu (vaikka ei sitten ollutkaan). Olin kuin kauniisti meikattu ja puettu nukke, joka ei pysty puhumaan eikä liikkumaan. Tätä odottelua kesti varmaan kaksi tuntia. Seurana oli noin 6 vuotias poika, joka teki kaikkensa, että saisi minut hulluksi. Häiden takia minulla oli muutenkin pinna kireällä ja se poika ei osannut muuta kuin ärsyttää. Vanhemmat olivat ties missä, joten poika sai ihan rauhassa kiristää mun hermoja. Vaikka mieheni soittikin jossain välissä, en vain jaksanut odottaa, että jotain tapahtuisi. Onneksi sähköt toimivat koko ajan, joten ei tullut sellaista ahdistavaa kuumuutta.

Tarkoituksena oli että olisimme hääpaikalla klo 15, mutta vasta siihen aikaan mieheni ilmeistyi paikalle veljen luo. Sitten lähdimme paikalliseen valokuvaamoon ottamaan viralliset hääkuvat. Valokuvaamo oli todella pieni ja oviaukkokin oli tavallista pienempi, joten oli aika työn takana, että pääsin edes sisälle :D. Kuvaushuoneessa ei ollut minkäänlaista ilmastointia, joten hiki alkoi virrata heti jalkoja pitkin. Kuvaaja näytti esimerkkikuvia kännykästä ja meidän piti sitten asettua samalla tavalla. Ei muuten ihan helppoa ollutkaan. Minulla ei olisi niin väliä ollut jos toinen käsi olisi vähän väärässä kohtaa ollut mallikuvaan verrattuna, mutta kuvaaja oli jotenkin turhan tarkka. Minua vaan ahdisti koko kuumuus ja halusin päästä pois mahdollisimman pian.

Pieni pimeä huone ja kirkas salama sai minun silmät menemään tietysti kiinni koko ajan. Vielä en ole kuvia nähnyt, joten saa nähdä mitä niistä on tullut. Varmaan kaikissa on joku ihan ihme ilme silmät sojottaen. Onneksi sentään hääpaikalla otetuissa kuvissa on monia onnistuneita, joten on sentään jotain hyviäkin kuvia. Koska kuvat otettiin kuvaamossa, tausta lisätään jälkikäteen. Taustaa ei saanut edes itse valita, joten saa nähdä mihin paratiisi saarelle meidät on aseteltu.

Kuvien jälkeen lähdimme ajamaan hääpaikalle Dukaniin. Matka sinne kesti noin 1,5 tuntia. Joka on aika paljon kun joutuu istumaan tiukka hääpuku päällä ja yrittää olla yskimättä ilmastoinnin takia.
Saavuimme siis joskus viiden aikoihin hääpaikalle. Lämpötila oli aika sopiva jo siihen aikaan, joten ei tarvinnut enää hikoilla.

Sitten alkoikin kuvaamiset. Vuorollaan ihmiset tulivat onnittelemaan ja toiset ottivat kuvia. Onni oli, että niitä vieraita ei oikeasti ollut montaa sataa. Jostain kuvista jo näkee ilmeestäni, että nyt voisi se kuvaaminen jo riittää. Päällemme heitettiin myös erivärisiä kimalle papereita. Ne oli pakattu putkiloon, joka poksahti auki.

Aiemmin olen muutamia hääkuvia nähnyt ja morsiamet ja sulhaset ovat kuvissa kovin vakavan näköisiä. Meillä oli onneksi rento tunnelma, joten nauravia kuviakin tuli. En ole kovin kuvauksellinen ja aina minulla on kuvissa "ota nyt jo se kuva" -ilme. Hääpaikalla otetuista kuvista kuitenkin onnistui moni, koska monet ottivat kuvia, enkä keskittynyt siihen, että joku kuvaa. Yksi kuvaajista oli ihana noin 7-vuotias tyttö , jolla oli monta onnistunutta otosta. 

Siitä pikkuhiljaa osa vieraista jo lähti, mutta kuvaaminen ei loppunut.

Ilta-aurinko loistaa vuorilla :)


Hääpaikalla oleskelimme noin kaksi tuntia ja sen jälkeen lähdimme vanhempien luo Frizalaan. Siellä kuoriuduin hääpuvusta pois veljen vaimon avulla. Oli muuten aika vapauttavaa, vaikka onhan tuollaiset prinsessa-asut aivan ihania.

Koko päivänä olin syönyt ja juonut ihan minimissään, ettei vaan tarvitse käydä vessassa ja siinä kyllä onnistuin. Mutta nyt oli lopulta aika syödä ja minullahan oli ihan hirveä nälkä. Tädin silmät vaan loistivat, kun suu täynnä pyysin lisää okrakeittoa. Harvoin tulee pyydettyä lisää ruokaa, koska sitä muutenkin ladotaan aina eteen lapiolla. Nyt todellakin oli nälkä.

Ja miten ihanaa oli lopulta poistaa meikit ja olla taas oma itsensä. Päivä oli raskas kaiken odottelun ja hermoilun takia ja kyllä uni maistui. Loppujen lopuksi kaikki meni hyvin ja olin tyytyväinen hääjuhlaan.


Sormusten osto

Hääkuvissa ei valitettavasti sormuksia näy, sillä ostimme ne vasta pari päivää myöhemmin. Olimme Sofian kanssa jo aiemmin päivällä tiedustelleet hopeasormusten hintaa. Hinta tulee siis painon mukaan, joten hintalappuja ei näy missään. Kultaa myydän todella monessa liikkeessä, koska sitähän kurdinaiset haluavat ja paljon. Monilla näkyykin ranteessa useampi kultainen rannerengas. Hääjuhlissa onkin tapana sulhasen pukea morsiamensa näillä kultakoruilla. Vaikka kultarenkaat ovat kovin kauniita, ne ei vaan ole minun juttu, kun tykkään hopeasta. Samantyylisiä hopeisia renkaita en kuitenkaan nähnyt.

Mutta siis itse hintaan. Ajattelimme sormusten maksavan suhteellisen paljon. Sofiakin ymmärsi aluksi hinnan väärin ja kun lopulta myyjä rautalangasta väänsi oikean hinnan, ei oikein tiedetty pitääkö itkeä vai nauraa. Myyjä tietysti luuli, että pidimme hintaa korkeana ja laski sitä entisestään. Eipä siinä voinut kuin lähteä kaupasta ulos. Myyjä jäi taatusti hämilleen :D. Kävimme myös parissa muussa hopeaa myyvässä kaupassa ja hinnat olivat samaa luokkaa. Emme siis millään löytäneet kalliimpia sormuksia. Lopulta ostimme yhdestä kaupasta itsellemme sormukset. Hinta oli jotain 20 000 - 25 000 dinaaria (13,60 e - 17,00 e).

Yhden kaupan sormus valikoimaa.
Tämän olisin halunnut vihkisormukseksi, mutta tähän ei olisi saanut kaiverrusta.

Illemmalla lähdimme sitten mieheni kanssa ostamaan sormuksia. Koska tarkoituksen oli myös kaivertaa sormukseen nimet ja päivämäärä, mikä tahansa sormus ei käynytkään. Lopulta löysin ihanan sormuksen, jossa oli ympäriinsä zirkoneita. Miehelleni ostettiin ihan perus sileä hopeinen sormus. Nämä kaksi sormusta maksoivat alennettuna noin 25 000 dinaaria (17,00 e). Tästä paikasta jos olisi tilannut kaiverruksen se olisi kestänyt kaksi päivää. Koska tämä oli viimeinen päivä maassa meidän piti etsiä muualta kaiverrus paikka.

Sen jälkeen lähdimme basaarialueelle etsimään kaivertajaa. Tai siis veli tiesi mistä kaivertajan löytää.
Jos olisin tiennyt, että kaiverrus muistuttaa harakanvarpaita, olisin tehnyt kaiverruksen Suomessa. No mutta tulipahan ainakin persoonallisen näköiset.

Sormuksissamme lukee siis "minun nimi" "mieheni nimi" 30.3.14. Kaiverrus maksoi muistaakseni 3000 dinaaria (2,04 e).

Ylin sormus on ensimmäisellä kerralla saatu sormus. Keskimmäinen sormus on vihkisormus, jossa on kaiverrus. Alimmaisen ostin itse Sofian kanssa.

Tämän postauksen teko vaati kolme iltaa, joten älkää ihmetelkö miksi näitä postauksia ei tule enää niin usein :D. Nyt kun vielä saisin mieheni Suomeen olisin maailman onnellisin , mutta siihen palaan sitten taas eri postauksessa.

torstai 25. syyskuuta 2014

Kurdish movie: Turtles can fly

Haeskelin kurdinkieleen liittyviä juttuja ja törmäsin elokuvaan Turtles can fly (Kûsî Jî Dikarin Bifirin). Se on vuonna 2004 ilmestynyt sota draama elokuva. Tapahtumat sijoittuvat Irakin Kurdistanissa olevaan pakolaisleiriin, jossa odotetaan Amerikan hyökkäystä Irakiin. Pääosissa ovat kurdilapset.

Vaikka elokuva on 10 vuoden takaa, siinä on varmasti (ikävä kyllä) paljon sitä samaa tuskaa, mitä tälläkin hetkellä Irakissa on. En halua sen enempää paljastaa juonesta. Eikä kannata etukäteen lukea mitään juonikuvauksia, esim. Wikipediasta. Luin muutaman nyt jälkikäteen ja kertoivat vähän liiankin tarkasti elokuvasta.

http://movies-i-liked.blogspot.fi/2010/06/turtles-can-fly-iranian.html
Agrin
http://38.media.tumblr.com/c2307c32379a211825d4a868933b50e5/tumblr_n74id7hJyQ1r76t5ro4_1280.jpg
Pikkuinen Riga, jolla on niin kovin hellyyttäviä ilmeitä ja eleitä.

Elokuva löytyy täältä ja siinä on englanninkielinen tekstitys. Kesto n. 90 min.


Jos joku tietää muita netistä löytyviä kurdi (sorani) elokuvia, joissa on englanninkielinen tekstitys, niin laittakaa linkkiä. Olisi tarkoituksena opetella kurdia katsomalla elokuvia. Mieheni oppi puhumaan turkkia katsomalla turkkilaisia ohjelmia, joten kaipa minäkin jotain opin. Jonkun verran olen myös seurannut Gem kurd kanavaa ja sieltä Harim Sultan ohjelmaa.

Ps. varatkaa nenäliinoja elokuvaa varten :'(

maanantai 22. syyskuuta 2014

Kuvapostaus: Ostoksilla Suleymaniahin basaarilla

Ajattelin nyt sittenkin ensin kirjoittaa tämän ostospostauksen, koska on huomattavasti nopeampi kirjoittaa kuin hääpostaus (no tosin kyllä tähänkin meni aikaa). Innostuin vähän laittamaan kuvia niin ostoksista kuin basaarialueeltakin.

Ehdin tosiaan käydä jopa kahteen kertaan Sofian kanssa shoppailemassa. Miehenikin on jo onneksi tajunnut, että mut kannattaa päästää Sofian kanssa shoppailemaan. Mieheni kun ei oikein jaksa (eikä ymmärräkään) tällaista harrastusta :D. Ja jos menen mieheni kanssa, niin mä en pysty mitään ostamaan omalla rahalla. Mieheni rahoja en halua tuhlata. Joten loppujen lopuksi kumpikin on tyytyväinen tähän järjestelyyn.

Paras aika shoppailuun on aamupäivällä/päivällä kuumuudesta huolimatta. Nyt ainakin sunnuntai illalla oli ihmisiä niin paljon, että ei siinä pysty keskittymään muuhun kuin tien raivaamiseen. Miehenikin oli ihan ihmeissään, sillä ennen Suleymaniahissa ei ole niin paljon ihmisiä ollut. ISIS on tässäkin takana, sillä Kurdistanin alueelle on päästetty paljon ihmisiä Irakin puolelta. Tällä reissulla jopa kolme kertaa minua ja Sofiaakin on luultu arabeiksi! No kaikki ei oleta ääneen, joten varmasti enemmänkin on näitä. Ilmeisesti kaikki muut jotka eivät näytä kurdeilta ovat automaattisesti arabeja (ulkonäöstä huolimatta). Ensi kerralla (jos vaan ymmärrän ja osaan) huudan olevani SUOMESTA :D. No ehkä kuitenkin tässä tilanteessa on parempi pitää matalaa profiilia. Kunhan ei nyt ainakaan USAsta kerro olevansa.


Ensimmäinen shoppailupäivä oli heti maanantaina puolikuntoisena. Mukaan lähti vaikka mitä. Voi että oli ihanaa tuhlata kerrankin rahaa kymmeniä tuhansia :D.

Tältä päivältä kuvia tuli otettua ainoastaan tämä yksi kangaskaupasta. Kantamista oli niin paljon, ettei oikein pystynyt tähän kuvaamiseen keskittymään.


Tällä reissulla matkaan tarttui seuraavia:
  • Kangaskaupat on aivan ihania. Ostin kaksi maksimekko kangasta. Niistä ei ole nyt kuvaa, koska jätin ne ommeltavaksi siskolle. Toinen oli liilakuviollinen ja toinen sinikuviollinen. Yhden maksimekon hinnaksi tulee 5000 dinaaria (3,35 e), kun sen ostaa kankaana. Valmiina ostettavat maksimekot taisivat olla n. 20 000 dinaaria (13,41 e). Yhden maksikankaan sain vielä siskolta ja Sofialta myös valmiiksi ommellun. Mieheni veljen vaimo antoi myös maksimekon (sekä pitsimekon alle), koska käyttämäni oli muka liian iso. Jokohan mulla on maksimekkoja tarpeeksi? No ei, tietenkään! :D
Parhaimman värinen seteli, 25 000 dinaaria (16,77 e)
  • Tummanharmaa pitkähihainen paita. Vasta kotona huomasin olkapäissä "tahrat". Aurinko oli haalistanut kankaan ruskehtavaksi. Vähän harmitti, vaikka eihän tämä kallis ollut. Voi sitä ainakin kotioloissa käyttää. Muistaakseni 5000 dinaaria (3,35 e).

  • Musta leveä hame. Aivan ihana hame, joka ei rypisty ja laahaa lähes maata. Mukana oli myös vyö. Hinta muistaakseni 10 000 dinaaria (6,71 e).

Hameen vyö.
  • Veljen vaimolta sain toisen hameen. Se on kyllä hieman liian pieni. Mutta voi käyttää, jos paita on tarpeeksi pitkä.
  • Pinkki huivi oli taas pakko ostaa :D. Aivan ihana. Hinta oli muistaakseni 2000 dinaaria (1,36 e). Huivejakaan ei voi olla koskaan liikaa, eihän?
  • Daya (äiti) antoi minulle ruskean huivin. Tässä kuvassa ollaan syömässä serkkujen ja siskon luona.

  • Pitkään on pitänyt ostaa rukousasu, jonka voi vaan heittää päälle, ajattelematta mitä on alla. Kuvassa näkyy vain pääaukko, mutta on siis lähes maahan asti. Pidemmän olisin vielä halunnut, tämän kanssa kun joutuu laittamaan sukat. Hinta oli ehkäpä 8000 dinaaria (5,37 e). En oikein muista enää.

  • Aina tuntuu, että tuuli vie huivin mennessään. Silloin kätevintä on laittaa peittävä alushuivi. Tosin tämä on liian kuuma vaihtoehto +40 asteen helteeseen. Kuva on ehkä hieman epäselvä, mutta on jotakuinkun tämän näköinen. Hintaa en taaskaan muista, mutta olisiko ollut 5000 dinaaria (3,35 e).
  • Tämän alushuivin sain siskolta. Edessä bling bling koristus.




  • Ostin valkoisen pitsimekon (sekä takki) hääpuvun alle. Mutta loppujenlopuksi ei oikein sopinut sinne ja sitä piti vähän fiksaillakin. Hinta jotain 25 000 - 20 000 dinaaria (16,77 e -13,41 e).
  • Lisäksi ostin myös yhden korun häitä varten, mutta siitä enemmän myöhemmin.

  • Enää ei pitänyt ostaa mitään. Mutta kun vastaan tuli kauppa, jossa oli abayoita, en voinut mitään, olivat aivan ihania. Hinta oli aluksi 55 000 dinaaria (36,88 e), mutta koska mukana oli myös kurditinkaaja, hinta tippui 45 000 dinaariin (30,18 e). Ei mielestäni kovin kallis, kun katselee nettikauppojen abayoita. Kaula-aukossa, käsivarsissa ja hihansuissa on pinkkejä bling bling koristeita. Abayan mukana tuli myös musta huivi, jonka toisessa reunassa koristukset. En nyt osaa varmaksi sanoa, onko abaya kuumempi kuin tavallinen vaatetus. Tuntuu, että oli päällä sitten mitä vain, niin kuuma on joka tapauksessa. Helppo vaate ja päähänkin voi vaihtelun vuoksi laittaa minkävärisen huivin vain.









Värimaailmaltaan Kurdistanin vaatetarjonta ei oikein ole minun makuuni. Itselle sopii kesäihmisenä raikkaat ja viileät värit. Mutta basaareissa on enimmäkseen lämpimiä ja murrettuja sävyjä, jotka taas sopivat paremmin paikallisille. Toki joukossa on minullekin sopivia, mutta niiä ei ole kovinkaan paljon ja on jotenkin vaikea nähdä niitä itselle sopivia. Kangaskaupasta kyllä löytyy värejä joka lähtöön.

Outoa on myös vaatteiden koot. Usein tuntuu vaatetta olevan vain se yksi koko (toki piilossa on myös muita kokoja joissakin tapauksissa). Ja jos jossain vaatteessa lukee koko, niin ei se vastaa ainakaan yhtään sitä mihin on tottunut Suomessa. Abaya on kokoa 56, jos se lappu kokoa nyt edes tarkoittaa :D.


Toisen kerran pääsin shoppailemaan viimeisenä päivänä. Lähdimme jo aamulla aikaisin kohti Sulaymaniahia. Pari asiaa piti hoitaa ja luulin, että selvittäisiin niistä muutamassa tunnissa.

Tässä muutama kuva autosta otettuna.




Aluksi kiertelimme ostoskeskuksessa, joka oli ihan basaarialueen lähellä.  


Vasemmalla näkyvät lapsimallinuket olivat kovin pelottavan näköisiä. Ihan kuin jostain kauhuleffasta.
Osa kuvista on vähän tärähtäneitä, kun taisin olla hieman innoissani :D.

Paljon kenkiä. Niitä ei tosin ole vielä tullut ostettua yhtään.





Baaritiskin näköisellä paikalla myytiinkin hajuvesiä.
Paljon ihania kaftaneita. Näitä tuli ihasteltua vain lasin takaa.





Laukkuja. Niitäkään en ole ostellut.



Basaarialueella valaisinkauppa.
Kävimme myös smoothiebaarissa, jossa otin hunajamelonismoothien. Se oli aivan ihanaa. Käy ihan jäätelöstäkin, koska on niin kylmää.

Smoothie 1000 dinaaria (0,67 e)

Sitten lähdimme basaarialueelta hieman kauemmaksi, josta meidän piti hakea pari kirjaa, jotka postitin sitten eteenpäin täällä Suomessa. No ei ollut ihan mikään nopea juttu. Miehelläni oli osoite, mutta ei miehen numeroa, joka piti tavata. Saavuimme paikkaan, jossa oli kolme kerrosta ja jokaisessa kerroksessa oli pieniä huoneita ympyrän muotoisesti (ostoskeskuksen tapainen). Paikka oli täynnä miehiä, sillä olimme saapuneet paikkaan, jossa kaikki palvelut on tarkoitettu miehille. Siellä haisikin aivan hirveältä, koska monet polttivat sisällä. En sitten sen enempää kuvia ottanut, koska kaikki työ meni siihen että välillä pääsi eteenpäin siinä tungoksessa.

Tavoitteena oli siis löytää paikka, jonka numero oli 42. Mieheni kysyikin ahkerasti apua missä kerroksessa huone olisi. Menimme kolmen kerroksen välillä aika monta kertaa ja välillä jopa vastapäätä taloa. Jonkun ajan päästä selvisi, että numeroa 42 löytyikin yllättäin kolme kappaletta. Mikä on todella fiksua. Numerot eivät myöskään olleet aina kovin loogisessa järjestyksessä, joten sekin toi oman haasteen paikan etsimiseen. 


Tämä tv näytti päivän pörssikurssit.
Lopulta kyllästyimme etsimiseen ja menimme syömään. Etsimämme mies myös lopulta soitti ja sanoi tulevansa 20 minuutin kuluttua. Me tietysti odotimme sovitussa paikassa 20 minuutin kuluttua ja mieheni siinä jo vähän ihmetteli missä tämä mies viipyi. Sanoin miehelleni, että etkö tiedä, että kurdin 20 minuuttia on paljon pidempi? :D Siinä sitten odottelimme, kunnes mies saapui ja sain kirjat. Mies tarjosi vielä kyydin basaarialueelle. Tosin luulen, että siinä ruuhkassa (ei ihme että kesti tulla paikalle) oltaisiin kävellen päästy nopeammin perille. Mutta välillä on kiva levähtää ilmastoidussa autossa. Ruuhka oli hirveä ja oli pakko soittaa Sofialle, että kestäisi vielä jonkin aikaa. No heitin hatusta, että varmaan 10 minuuttia, tietämättä yhtään kauanko kestää. No se meni aika tarkkaan minuutilleen oikein :D.

Loppujen lopuksi oikea paikka olikin muualla ja numerokin taisi olla 43 :D.

Nyt ei tullut enää niin paljon osteltua. Lähinnä tuliaisia ja jotain pientä.

  • Löysin aivan ihanan pehmoisesta kankaasta olevat shortsit, joissa lahkeessa pitsikoristus. Ihan paras Suomen hikiseen kesään hameen alle :D. Hinta ehkäpä 3000 dinaaria (2,01 e).

  • Jos paidan hihat on 3/4, eikä alle tai päälle pysty tunkemaan pitkähihaista. Silloin on parasta peittää loppuosa pelkillä hihoilla. Ei ehkä kovin kestävää laatua, mutta kiva kokeilla tällaisiakin. Pelkät lahkeetkin olis myös kivat ;). Hinta 1000 dinaaria/2 hihaa (0,67 e).

  • Löysin myös ihanan pehmeät valkoiset legginssit. Näitä pitää saada lisää. Maksimekon alla ihan parhaat. Ei sitä osaa ilman olla enää. Olisikohan maksanut 6000 dinaaria (4,03 e).
  • Siskon tytölle ostin pinkin penaalin ja kyniä. Nämäkin oli varmaan alle 6000 dinaaria (4,03 e) yhteensä.
  • Töihin tuliaiskarkkeja (sekä itselle). Olisikohan nämä kolme maksanut alle 6000 dinaaria (4,03 e).

Päivä oli todella pitkä (n. 8 h liikenteessä) ja illalla jalkoja särki, ettei oikein pystynyt edes nukkumaan. Onneksi toimintaa riitti, sillä en ehtinyt suremaan niin paljon viimeisenä päivänä.

Lopuksi vielä aiheeseen sopivaa kurdinkielen opetusta :D.
Tässä on viime päivinä vähän ollut yritystä opiskella kurdia. Tämä opiskelu tuli nyt vähän myöhään, mutta jos ensi kerralla jo osaisin kysyä myyjältä kurdiksi mitä jokin tuote maksaa.

Eli asiaa voi kysyä näin:

Awa be chanda? = Kuinka paljon tuo maksaa?
tai näin
Ama be chanda? = Kuinka paljon tämä maksaa?

Koska niin moni ostos maksoi 5000 dinaaria, on tämä summa iskostunut päähäni, enkä kuulekaan mitään muita summia ;). Kurdiksi siis pench hazar (viisituhatta). Täältä voi opiskella lisää.

Mukavaa viikon alkua :)