torstai 14. toukokuuta 2015

Kihlajaisjuhlat kurdityyliin

Kerroin joskus aiemmin, että pääsisin lopulta kurdihäihin. Se ei kuitenkaan toteutunut viime matkallani, koska morsiamen isä ei jaksanut odottaa minun saapumistani ja järjesti häät muutama viikko ennen Kurdistaniin saapumistani. Tilalle tuli kuitenkin yllättäin kihlajaisjuhlat, joten pääsin sinne seuraamaan miten kurdit viettävät kihlajaisia. Morsian on mieheni serkku joten hän oli jo ennestään tuttu minulle.

Juhlia vietettiin isossa talossa Dukanissa morsiamen luona ja juhlat alkoivat n. klo 14. Ennen juhlia minulla ei ollut minkäänlaista aavistusta mitä tulee tapahtumaa. Saavuimme juhlapaikalle ja heti alussa tiemme erkanivat mieheni kanssa. Sillä miehille oli oli aseteltu tuolit pihalle, kun taas naiset ja lapset suuntasivat sisätiloihin isoon olohuoneeseen. Se oli sisänsä harmi sillä en voinut kenenkään kanssa keskustella.

Olohuoneessa morsian istui tuolilla ja vieraat onnittelivat ja asettuivat lattialle. Pikkuhiljaa huone alkoi täyttyä ja melutaso nousi sen verran isoksi, että korvatulpat olisivat olleet tarpeen. Lapsia oli yllättävän vähän (ehkä osa oli ulkona) ja nekin muutamat lapset olivat aika hiljaa. Onneksi mieheni siskot saapuivat myös paikalle, niin oli edes joitakin tuttuja paikalla. Laskeskelin, että paikalla olisi n. 70 naista sekä lapsia ja miehiä varmaan saman verran, ehkä jopa enemmän.

Vasta muutama vieras saapunut.
Morsian oli pukeutunut kurdien julapukuun, kuten minäkin ja suurin osa vieraistakin. Muutamalla oli ns. tavalliset vaatteet tai joku muu juhlava asu. Joku nuori tyttö oli pukeutunut jopa maastopukuun (kuva yllä).
Minä ja morsian.
Jonkun ajan päästä tajusin, että minulla ei ole minkäänlaista hajua edes kuka on sulhanen. Odotin, että sulhanenkin saapuisi aika pian paikalle, mutta ei.


Kun kaikki vieraat olivat saapuneet tarjoiltiin vettä. Hieman myöhemmin pepsiä sekä baklavaa ja banaani. Näitä tarjoilivat nuoret pojat.
Pepsiä, baklavaa ja banaania.
Noin tunnin kuluttua juhlien alkamisesta myös joitakin miehiä alkoi tulla olohuoneeseen ja lopulta myös näin ketä on sulhanen.

Sulhanen (keskellä) ja morsian.
Eräs nainen toi lautasella punaisessa nauhassa olevat sormukset. Sormukset laitettiin sormeen ja kädet ristittiin yhteen.

Sormukset saapuivat lautasella punaiseen nauhaan solmittuna.
Sormukset sormeen.
Ja kädet ristiin.
Kun valokuvia oli otettu tarpeeksi, siirryttiin vielä ulos kuvaamaan pariskuntaa. Koko juhla kesti siis n. 1,5 tuntia. Osa vieraista taisi lähteä heti sormusten laittamisen jälkeen.



Kurdeilla on tapana, että ennen kihlajaisjuhlia mennään islamilaisittain naimisiin. Sen jälkeen oikeudessa naimisiin (hieman ennen häitä?) ja vasta häiden jälkeen muutetaan yhteen. Morsian päättää häiden ajankohdan. Ja koska morsian on minulle tuttu, hän lupasi odottaa, että minäkin pääsen häihin kesällä. Ensi kesän häitä odotellessa ja vähän muutakin :).

Nuorella kurditytöllä niin ihanat pitkät hiukset.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Puoliso muuttaa Suomeen: parisuhdevinkkejä ja viranomaislinkkejä

Olin kahtena päivänä Familia clubin järjestämässä tapahtumassa, jossa kerrottiin mitä asioita kannattaa ottaa huomioon, kun puoliso muuttaa Suomeen. Asioita tarkasteltiin ensin viranomaisnäkökulmasta ja sitten toisella kerralla paneuduttiin enemmän parisuhteen ongelmiin.

Moni asia oli ennestään tuttu, mutta silti koin, että sain myös paljon lisää tietoa. Oman puheenvuoronsa saivat myös ne joiden puoliso oli jo jonkin aikaa tai vähän pidemmän aikaa ollut Suomessa.

Ihan kaikkea muistiin en kirjoittanut, mutta tässä joitakin vinkkejä ja ajatuksia muillekin, jotka paikalle eivät päässeet.


Viranomaisasiat

Virka-info
  • Virka-infosta saa alussa neuvoa viranomaisasioissa. 
  • Yhteyttä voi ottaa sähköpostilla, varata henkilökohtaisen tapaamisen, soittamalla tai chat-toiminnolla.
  • Apua saa monella eri kielellä (ks. kuva alla).
  • Virka-infossa maahanmuuttajaneuvoja neuvoo esim. oleskelulupalomakkeiden täyttämisessä, maistraattiin rekisteröinnissä, työkkäri asioissa, asumisasioissa ja kouluasioissa. Ei kuitenkaan täytä lomakkeita, vaan on ihan neuvojana.
  • Virka-infoon voi ottaa jo yhteyttä, vaikka puoliso ei olisikaan vielä Suomessa. Jokainen pariskunta on erilainen tapaus, joten heiltä kannattaa pyytää apua esim. missä järjestyksessä kannattaa viranomaisasiat hoitaa.
  • http://www.virka.fi/fi/info/suomeksi
Virka-infosta apua monella eri kielellä.

Paikallisrekisteröinti
  • Tapahtuu maistraatissa, jossa puolisolle merkitään kotikunta.
  • Annetaan henkilötunnus. Nyt sen tosin saa jo oleskeluvan yhteydessä. Ilman henkilötunnusta ei voi avata pankkitiliä.
  • Kannattaa selvittää tarvittavat dokumentit, mm. avioliittotodistus.
  • Rekisteröinnin jälkeen on pääsy kunnan palveluihin
    • sosiaali- ja terveyspalvelut
    • liikenne (esim. bussilippu ainakin Helsingissä halvempia)
    • kulttuuri
    • vapaa-aika
  • http://www.maistraatti.fi/

TE-toimisto
  • Työkkäriin voi mennä vain jos on jo oleskelulupa.
  • Tehdään kotoutumissuunnitelma.
  • Kannattaa ilmottautua työnhakijaksi heti maahan saapuessa. 
  • http://www.te-palvelut.fi/te/fi/

IntoFinland

Infopankki

Suomenkielen kurssit

Jos maahanmuuttajalla on ajokortti, se kannattaa ajoissa (6 kk sisällä maahanmuutosta?) tarkistaa käykö kortti myös Suomessa. Tämä kohta meni hiukan ohi minulta, mutta lisätietoa löytyy poliisilta.


Kotoutumista ja parisuhdeongelmia

Kotoutuminen
  • Kestää henkilöstä riippuen 1-20 vuotta.
  • Kuvataan kotoutumiskaarella: Kun tulee Suomeen on kuherruskuukausi. Sitten tajuaa kuinka monta miljoonaa lomaketta pitää täyttää ja ahdistuu. Pääsee Suomen kielen kurssille ja sitten tajuaa kuinka vaikeaa se on jne.
  • Kotoutuminen on vuoristorataa, jossa kummatkin osapuolet menevä suunnilleen yhtäaikaa ylä- ja alamäkeä.
  • Kotoutuminen on onnistunut, kun
    • ei tunne itseään ulkopuoliseksi
    • pystyy toteuttamaan itseään
    • pärjää yksin
    • sopeutuu uuteen maahan
  •  Kotouminen on epäonnistunut, kun
    • syrjäytyy
    • ei pysty kommunikoimaan
    • on negatiivinen
    • masentuu
    • turhautuu
    • menettää elämänhallinnan
    • on koti-ikävä

Maahanmuuttajien uuteen kulttuuriin sopeutumista (akkulturaatio) kuvataan seuraavin käsittein:
  • integraatio (yhdentyminen)
  • assimilaatio (sulautuminen)
  • separaatio (eristäytyminen)
  • marginalisaatio (syrjäytyminen)
Tarkemmin voi lukea täältä.


DuoDuo

Parisuhdeongelmia
Näitä asioita kannattaa aina silloin tällöin miettiä, jotta ymmärtää paremmin sitä toista osapuolta.

Tästä aiheesta oli tehty tutkimus, johon olivat vastanneet maahanmuuttajat. Tässä joitakin poimintoja:

Stressaavinta maahanmuuttajalle:
  • sosiaalisten verkostojen menetys, yksinäisyys
  • Suomen kielen opettelu
  • itsenäisyyden menetys ts. riippuvaisuus puolisosta
Suurin osa koki, että Suomeen on helppo sopeutua.

Miten suomalainen puoliso voi auttaa:
  • virallisissa asioissa
  • ystävien etsimisessä
  • henkisenä tukena
  • ei kannata kuitenkaan olla ihan koko ajan apuna, vaan antaa toisenkin tehdä asioita itse (esim. kaupassa käynti)

Suomalainen puoliso voi tuntea syyllisyyttä, jos toisella menee huonosti. Ei kuitenkaan kannata, sillä onhan se toinen kuitenkin vapaaehtoisesti muuttanut.

Neuvoja:
  • Suomeen muuttavan kannattaa opetella heti suomen kieltä! Kannattaa aloittaa jo ennen Suomeen tuloa. Suomalaisen kannattaa puhua vain suomea. Vaatii todella paljon kärsivällisyyttä. Jotkut ovat rintamuksessaan pitäneet pinssiä, jossa lukee "Puhu minulle Suomea".
  • Ole avoin ja pidä huolta parisuhteesta. Jos toinen on kärttyinen, se ei välttämättä ole sen toisen vika, vaan voi johtua esim. koti-ikävästä.
  • Vaatii suurta kärsivällisyyttä ja ymmärtäväisyyttä kummaltakin osapuolelta.
  • Kannattaa tutkia asioita ennen muuttoa.

Yleisin riita on kotityöt (samoin myös suomi-suomi pariskunnilla).

Kotoutuminen on stressaavaa kummallekin osapuolelle, joten siihen ei kannata yhdistää heti perheenlisäystä.

Vanhempien ennakko-odotukset:
  • suomalaisen puolison vanhemmilla voi olla ennakko-odotuksia ja he voivat käyttäytyä oudosti
  • auttaa voi mm. se että vanhemmat matkustavat puolison maahan ja tutustuvat kulttuuriin


Toivottavasti näistä on apuja muillekin samassa vaiheessa olevia.

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Keväinen Kurdistanin matkani

Palailin viikko sitten lauantaina kahden viikon Kurdistanin matkaltani. Tällä kertaa lennot olivat ihan aikataulussa, mutta minulle sattuu aina kaikkea.

Frizalan kylä.
Kun pääsin perille, soitin miehelleni, että olen terminaalin ulkopuolella odottamassa. Mieheni sanoi vielä olevansa jossain tarkastuspisteessa. Jäin siihen odottelemaan ja olin aivan liian kärsivällinen. Miten sitä on aina väärään aikaan kärsivällinen? Odotin puoli tuntia ja soitin miehelleni, että missä hän viipyy. Mieheni kertoi, että hän ei pääse eteenpäin ja minun pitää tulla bussilla jonkin matkaa. Toinenkin lento oli jo laskeutunut ja ulos alkoi virrata arabeja Mekan matkaltaan. Menin sitten odottamaan bussia siihen kohtaan johon sen pitäisi pysähtyä. Kun bussi tuli arabit ryntäsivät bussia puolimatkassa vastaan ja minä jäin painavan laukun kanssa odottamaan seuraavaa. Siinä vaiheessa kiukku oli jo sen verran suuri, että seuraavaan bussiin tungen itseni vaikka väkisin! Kun bussi tuli, juostiin taas bussia vastaan ja pidin paikkani, että varmasti pääsen bussiin. Bussit ovat pieniä ja sisälle pitää mahtua pienestä oviaukosta. Kaiken lisäksi niissä on rappuset, joten oli todella mukava nostaa sellaiset 23 kg sekä käsimatkatavarat ylös ilman kenenkään apua. Onneksi olin treenannut, hah. Bussissa, joku nainen sitten päätti istua vielä matkalaukkuni päälle ja joku arabi yritti jotain selittää, mutta mun ilme kertoi varmaan kaiken.

Frizalan kylä. Keväisin vuorilla näkyy vielä lunta.
Kun bussi saapui määränpäähän, olin niin kiukkuinen. Jotenkin kummasti se kiukku haihtui ilmaan kun näin mieheni hymyilevän. Sekin selvisi miksi mieheni ei soittanut kertoakseen tästä muutoksesta. Hänen kännykkänsä ei vaan jostain syystä toiminut. Ja jotta olisi päässyt terminaalista asti hakemaan, olisi kentälle pitänyt tulla paljon aikaisemmin.

Ensimmäinen viikko viettettiin Frizalassa mieheni vanhempien luona. Tällä kertaa sää ei oikein suosinut ja sateisia päiviä riitti. Aurinkoisiakin päiviä oli ja silloin lämpöä oli reilut 20 astetta.

Muistaakseni mainitsin, että veljen häitä myös vietettäisiin matkani aikana. Morsiamen isä ei kuitenkaan jaksanut odottaa niin kauaa ja häät vietettiin jo parisen viikkoa ennen saapumistani. Pääsin kuitenkin serkun kihlajaisjuhliin ja hänen häänsä ovat sitten kesällä. Joten niitä odotellessa. Kihlajaisjuhlista voisin kirjoittaa eriilisen postauksen.

Puolessa välissä lomaa lähdimme Hajiawaan veljen luokse sekä vierailimme kaverin luona Chuarqurnassa (lähellä Hajiawaa). Näihin kahteen kaupunkiin suosittelen ehdottamasti menemään, kun shoppailukuume on pahimmillaan. Nykyään Suleymaniahissa on liikaa ihmisiä. Itseäni ainakin ahdistaa, jos koko ajan pitää väistellä ja kierrellä, että pääsee edes lähelle. Kävimme mieheni kanssa jopa kahtena päivänä ostoksilla. Yksi tärkeimmistä ostoslistalla olevista oli verhokankaat ja nythän niitä riittää. Pää menee ihan pyörälle, kun ihastelee kaikkea basaarilla.

Kaverin luona oli tarjolla dolmaa ja kubbaa.
 Odotelimme Hajiawan linja-auto asemalla bussia, kun serkku osui kohdalle rekan kanssa. Hän tarjosi kyydin Dukaniin, jossa toinen siskoista asuu. Kun olimme melkein perillä, alkoi perinteinen riitely. Mieheni halusi, että jättää meidät siihen päätien varteen, josta meidät tullaan hakemaan. Serkku taas halusi ajaa perille asti. Tätä sananvaihtoa kesti varmaan 10 minuuttia. Eikä siinä voi kuin nauraa. Tämän tyyliset "riidat" on niin kurdia.

Siskon luona meillä oli oma huone tai oikeastaan ihan oma rakennus. Lämmitys paahtoi täysillä, joten se sammutettiin yöksi. Kuinka ollakkaan seuraavana aamuna alkoi vatsaoireet ja jopa mieheni tuli kipeäksi. Hänellä oli tosin myös kuumetta. Siskolta tuli huudot, koska olimme sammuttaneet lämmittäjän. Vatsavaivat ym. johtuvat siis kylmästä, ainakin kurdien mielestä.

Lähdimme iltapäivällä lääkäriin. Siellä oli hirveä ruuhka. Joku arabi yritti etuilla ja siitä meinasi tulla kunnon tappelu. Mieheni meni sinne väliin selvittelemään, eikä mitään onneksi sattunut. Kolmen tunnin odottelun jälkeen pääsimme viimeisenä lääkäriin. Lääkäri totesi heti, että minua vaivaa turistiripuli. Minulle se oli ihan itsestään selvää, mutta mieheni (ja kaikkien muidenkin) teoria kylmästä meni roskakoriin. Kerrankin fiksu lääkäri. Se mikä miestäni vaivasi on sitten arvoitus.

Siskon kanssa tuli leivottua kolichaa. Laittelen reseptiä myöhemmin. Pitää vain ensin itse kokeilla, koska mitään tarkkoja määriä raaka-aineista ei ole. Taikina muistuttaa pullataikinaa, jossa on reilusti öljyä.

Kolicha -leivoksia, joissa sisällä taatelia. Sisälle voi laittaa myös pähkinäseosta.
Ystävän kanssa tuli vielä tehtyä loput ostokset Suleymaniahin basaarialueella. Yllättävän raskas reissu, sillä lihakset oli seuraavana päivänä kipeät.

Palasimme takaisin Frizalaan. Yhtenä päivänä kiipesimme keittiö kainalossa vuoren huipulle piknikille. Siinä vaiheessa kun hiki päissään kantaa tavaraa ylös, ei voi kun ihmetellä miten jotkut jaksaa vaivautua lähtemään piknikille takapihan huipulle. Tämä jäi tällä kertaa tämän matkan ainoaksi piknikiksi. Viimeisenä päivänä piti mennä veljen kanssa, mutta ei siitä sitten tullut mitään.

Yhtenä päivän kaksi poliisia tuli myös kotikäynnille. Luulin ensin että olivat vain tavallisia vierailijoita, mutta he olivatkin kiinnostuneita minusta. Kyselivät minusta tietoja ja kirjasivat ylös. Vähän hämärän peittoon jäi vierailun tarkoitus.

Mieheni vanhempien kalkkuna.
Tällä reissulla tuli tosiaan shoppailtua ihan reilusti, joten pakkaaminen oli todella vaikeaa. Siinä vierähti varmasti parisen tuntia, ennen kuin kaikki oli laukuissa. Laukun painoksi tuli 25 kg ja käsimatkatavarat juuri sen 8 kg. Päälle piti laittaa vähän ekstra vaatetta, koska laukkuihin ei enää mahtunut.

Tällä kertaa mieheni pääsi ihan terminaaliin asti minua saattamaan. Ilmeisesti oltiin tarpeeksi ajoissa paikalla. Viime kerralla jouduin menemään bussilla terminaaliin. Oli aika lähellä, etten jäänyt vielä pakosta Kurdistaniin. Passin tarkastuksessa tuli ongelmia sillä oleskelulupani oli viikko sitten vanhentunut. Olin siitä miehelleni maininnut, mutta ei kuulemma haitannut, joten eipä asialle mitään tehty. Jouduin sitten huoneeseen, jossa mies kertoi, että minulla on kaksi vaihtoehtoa. Joko maksan 100 000 dinaaria (n. 80 e) sakkoa tai jään Kurdistaniin. Rahaa minulla on reilut 50 000 dinaaria sekä 50 e. Siinä kului sitten aikaa. Ja joku mies tuli sanomaan, että nyt vauhtia, lento lähtee pian. Juoksin sitten terminaalin toiseen päähän vaihtamaan 50 euron setelin dinaareiksi. Onneksi Suleymaniahin terminaali on pieni, eikä lähelläkään Istanbulin terminaalia. Sain maksettua ja saavuin toiseksi viimeisenä lentokenttä bussiin. No en sentään ollut viimeinen.

Naapurissa asusti söpöjä pupuja.

Matka meni ihan hyvin, mutta vähän pelotti leviääkö matkalaukkuni jonnekin matkan varrella. Helsingissä jouduin kuitenkin tullin hampaisiin ja kaikki tavarat otettiin ulos laukusta. Meinasin sanoa, että laukkuni on aivan räjähdyspisteessä, mutta sain pidettyä suuni kiinni. Siinä tuli sitten vastailtua tullitädin ja -setien kyselyihin ja tuli siinä koko elämä lähes kerrottua 10-15 minuutissa.  Laukku ei todellakaan mennyt enää kiinni, mutta onneksi minulla oli mukana iso kangaskassi johon sain laitettua osan tavaroista. Miksi juuri silloin joutuu tulliin, kun laukku repeää liitoksistaan?!?

Pari viimeistä päivää alkoi jo tuntua ahdistavalta. Ei hetkenkään hiljaisuutta. Kaikki puhuivat kokoajan ja juttua riitti yli yhdentoista. Aamulla kova puhe jatkui kahdeksan aikoihin, joten eipä siinä aamullakaan hirveästi pystynyt nukkumaan. Kyllä kotiin oli niin ihana päästä, kun oli aivan hiljaista. Toisaalta taas kaipaan jo takaisin. 

Frizala.
Tämä oli nyt sitten viimeinen kerta, kun palaan yksin kotiin, in shaa Allah. Jään odottelemaan seuraavaa matkaa.