maanantai 13. huhtikuuta 2015

Keväinen Kurdistanin matkani

Palailin viikko sitten lauantaina kahden viikon Kurdistanin matkaltani. Tällä kertaa lennot olivat ihan aikataulussa, mutta minulle sattuu aina kaikkea.

Frizalan kylä.
Kun pääsin perille, soitin miehelleni, että olen terminaalin ulkopuolella odottamassa. Mieheni sanoi vielä olevansa jossain tarkastuspisteessa. Jäin siihen odottelemaan ja olin aivan liian kärsivällinen. Miten sitä on aina väärään aikaan kärsivällinen? Odotin puoli tuntia ja soitin miehelleni, että missä hän viipyy. Mieheni kertoi, että hän ei pääse eteenpäin ja minun pitää tulla bussilla jonkin matkaa. Toinenkin lento oli jo laskeutunut ja ulos alkoi virrata arabeja Mekan matkaltaan. Menin sitten odottamaan bussia siihen kohtaan johon sen pitäisi pysähtyä. Kun bussi tuli arabit ryntäsivät bussia puolimatkassa vastaan ja minä jäin painavan laukun kanssa odottamaan seuraavaa. Siinä vaiheessa kiukku oli jo sen verran suuri, että seuraavaan bussiin tungen itseni vaikka väkisin! Kun bussi tuli, juostiin taas bussia vastaan ja pidin paikkani, että varmasti pääsen bussiin. Bussit ovat pieniä ja sisälle pitää mahtua pienestä oviaukosta. Kaiken lisäksi niissä on rappuset, joten oli todella mukava nostaa sellaiset 23 kg sekä käsimatkatavarat ylös ilman kenenkään apua. Onneksi olin treenannut, hah. Bussissa, joku nainen sitten päätti istua vielä matkalaukkuni päälle ja joku arabi yritti jotain selittää, mutta mun ilme kertoi varmaan kaiken.

Frizalan kylä. Keväisin vuorilla näkyy vielä lunta.
Kun bussi saapui määränpäähän, olin niin kiukkuinen. Jotenkin kummasti se kiukku haihtui ilmaan kun näin mieheni hymyilevän. Sekin selvisi miksi mieheni ei soittanut kertoakseen tästä muutoksesta. Hänen kännykkänsä ei vaan jostain syystä toiminut. Ja jotta olisi päässyt terminaalista asti hakemaan, olisi kentälle pitänyt tulla paljon aikaisemmin.

Ensimmäinen viikko viettettiin Frizalassa mieheni vanhempien luona. Tällä kertaa sää ei oikein suosinut ja sateisia päiviä riitti. Aurinkoisiakin päiviä oli ja silloin lämpöä oli reilut 20 astetta.

Muistaakseni mainitsin, että veljen häitä myös vietettäisiin matkani aikana. Morsiamen isä ei kuitenkaan jaksanut odottaa niin kauaa ja häät vietettiin jo parisen viikkoa ennen saapumistani. Pääsin kuitenkin serkun kihlajaisjuhliin ja hänen häänsä ovat sitten kesällä. Joten niitä odotellessa. Kihlajaisjuhlista voisin kirjoittaa eriilisen postauksen.

Puolessa välissä lomaa lähdimme Hajiawaan veljen luokse sekä vierailimme kaverin luona Chuarqurnassa (lähellä Hajiawaa). Näihin kahteen kaupunkiin suosittelen ehdottamasti menemään, kun shoppailukuume on pahimmillaan. Nykyään Suleymaniahissa on liikaa ihmisiä. Itseäni ainakin ahdistaa, jos koko ajan pitää väistellä ja kierrellä, että pääsee edes lähelle. Kävimme mieheni kanssa jopa kahtena päivänä ostoksilla. Yksi tärkeimmistä ostoslistalla olevista oli verhokankaat ja nythän niitä riittää. Pää menee ihan pyörälle, kun ihastelee kaikkea basaarilla.

Kaverin luona oli tarjolla dolmaa ja kubbaa.
 Odotelimme Hajiawan linja-auto asemalla bussia, kun serkku osui kohdalle rekan kanssa. Hän tarjosi kyydin Dukaniin, jossa toinen siskoista asuu. Kun olimme melkein perillä, alkoi perinteinen riitely. Mieheni halusi, että jättää meidät siihen päätien varteen, josta meidät tullaan hakemaan. Serkku taas halusi ajaa perille asti. Tätä sananvaihtoa kesti varmaan 10 minuuttia. Eikä siinä voi kuin nauraa. Tämän tyyliset "riidat" on niin kurdia.

Siskon luona meillä oli oma huone tai oikeastaan ihan oma rakennus. Lämmitys paahtoi täysillä, joten se sammutettiin yöksi. Kuinka ollakkaan seuraavana aamuna alkoi vatsaoireet ja jopa mieheni tuli kipeäksi. Hänellä oli tosin myös kuumetta. Siskolta tuli huudot, koska olimme sammuttaneet lämmittäjän. Vatsavaivat ym. johtuvat siis kylmästä, ainakin kurdien mielestä.

Lähdimme iltapäivällä lääkäriin. Siellä oli hirveä ruuhka. Joku arabi yritti etuilla ja siitä meinasi tulla kunnon tappelu. Mieheni meni sinne väliin selvittelemään, eikä mitään onneksi sattunut. Kolmen tunnin odottelun jälkeen pääsimme viimeisenä lääkäriin. Lääkäri totesi heti, että minua vaivaa turistiripuli. Minulle se oli ihan itsestään selvää, mutta mieheni (ja kaikkien muidenkin) teoria kylmästä meni roskakoriin. Kerrankin fiksu lääkäri. Se mikä miestäni vaivasi on sitten arvoitus.

Siskon kanssa tuli leivottua kolichaa. Laittelen reseptiä myöhemmin. Pitää vain ensin itse kokeilla, koska mitään tarkkoja määriä raaka-aineista ei ole. Taikina muistuttaa pullataikinaa, jossa on reilusti öljyä.

Kolicha -leivoksia, joissa sisällä taatelia. Sisälle voi laittaa myös pähkinäseosta.
Ystävän kanssa tuli vielä tehtyä loput ostokset Suleymaniahin basaarialueella. Yllättävän raskas reissu, sillä lihakset oli seuraavana päivänä kipeät.

Palasimme takaisin Frizalaan. Yhtenä päivänä kiipesimme keittiö kainalossa vuoren huipulle piknikille. Siinä vaiheessa kun hiki päissään kantaa tavaraa ylös, ei voi kun ihmetellä miten jotkut jaksaa vaivautua lähtemään piknikille takapihan huipulle. Tämä jäi tällä kertaa tämän matkan ainoaksi piknikiksi. Viimeisenä päivänä piti mennä veljen kanssa, mutta ei siitä sitten tullut mitään.

Yhtenä päivän kaksi poliisia tuli myös kotikäynnille. Luulin ensin että olivat vain tavallisia vierailijoita, mutta he olivatkin kiinnostuneita minusta. Kyselivät minusta tietoja ja kirjasivat ylös. Vähän hämärän peittoon jäi vierailun tarkoitus.

Mieheni vanhempien kalkkuna.
Tällä reissulla tuli tosiaan shoppailtua ihan reilusti, joten pakkaaminen oli todella vaikeaa. Siinä vierähti varmasti parisen tuntia, ennen kuin kaikki oli laukuissa. Laukun painoksi tuli 25 kg ja käsimatkatavarat juuri sen 8 kg. Päälle piti laittaa vähän ekstra vaatetta, koska laukkuihin ei enää mahtunut.

Tällä kertaa mieheni pääsi ihan terminaaliin asti minua saattamaan. Ilmeisesti oltiin tarpeeksi ajoissa paikalla. Viime kerralla jouduin menemään bussilla terminaaliin. Oli aika lähellä, etten jäänyt vielä pakosta Kurdistaniin. Passin tarkastuksessa tuli ongelmia sillä oleskelulupani oli viikko sitten vanhentunut. Olin siitä miehelleni maininnut, mutta ei kuulemma haitannut, joten eipä asialle mitään tehty. Jouduin sitten huoneeseen, jossa mies kertoi, että minulla on kaksi vaihtoehtoa. Joko maksan 100 000 dinaaria (n. 80 e) sakkoa tai jään Kurdistaniin. Rahaa minulla on reilut 50 000 dinaaria sekä 50 e. Siinä kului sitten aikaa. Ja joku mies tuli sanomaan, että nyt vauhtia, lento lähtee pian. Juoksin sitten terminaalin toiseen päähän vaihtamaan 50 euron setelin dinaareiksi. Onneksi Suleymaniahin terminaali on pieni, eikä lähelläkään Istanbulin terminaalia. Sain maksettua ja saavuin toiseksi viimeisenä lentokenttä bussiin. No en sentään ollut viimeinen.

Naapurissa asusti söpöjä pupuja.

Matka meni ihan hyvin, mutta vähän pelotti leviääkö matkalaukkuni jonnekin matkan varrella. Helsingissä jouduin kuitenkin tullin hampaisiin ja kaikki tavarat otettiin ulos laukusta. Meinasin sanoa, että laukkuni on aivan räjähdyspisteessä, mutta sain pidettyä suuni kiinni. Siinä tuli sitten vastailtua tullitädin ja -setien kyselyihin ja tuli siinä koko elämä lähes kerrottua 10-15 minuutissa.  Laukku ei todellakaan mennyt enää kiinni, mutta onneksi minulla oli mukana iso kangaskassi johon sain laitettua osan tavaroista. Miksi juuri silloin joutuu tulliin, kun laukku repeää liitoksistaan?!?

Pari viimeistä päivää alkoi jo tuntua ahdistavalta. Ei hetkenkään hiljaisuutta. Kaikki puhuivat kokoajan ja juttua riitti yli yhdentoista. Aamulla kova puhe jatkui kahdeksan aikoihin, joten eipä siinä aamullakaan hirveästi pystynyt nukkumaan. Kyllä kotiin oli niin ihana päästä, kun oli aivan hiljaista. Toisaalta taas kaipaan jo takaisin. 

Frizala.
Tämä oli nyt sitten viimeinen kerta, kun palaan yksin kotiin, in shaa Allah. Jään odottelemaan seuraavaa matkaa.

tiistai 7. huhtikuuta 2015

INFO: Puolison rinnalla kotoutumisen tukena 16.4 ja 23.4.

Eräs ystävä lähetti vinkin tällaisesta kahden illan tapahtumasta, joka järjestetään Helsingissä.

Tapahtuma on tarkoitettu niille joiden puoliso on tulossa Suomeen tai on jo tullut jokin aika sitten. Kahtena iltana saa tietoa, kuinka helpottaa kummankin elämää täällä Suomessa.

Tämä tuli juuri sopivaan aikaan. Hienoa, että tällaisiakin järjestetään.


Torstai 16.4.2015 klo 18.00–19.30

Ohjelma:
  • Maahantuloon liittyvät muodollisuudet ja Suomeen asettumiseen liittyvät viranomaistoimenpiteet
  • Yhteiskunnan tarjoamat kotoutumispalvelut
  • Kokemusasiantuntijoiden puheenvuoroja


Torstai 23.4.2015 klo 18.00–19.30

Ohjelma:
  • Kahden kulttuurin parisuhteen erityiskysymyksiä 
  • Kotoutumisprosessi ja sen vaikutus parisuhteeseen 
  • Kokemusasiantuntijoiden puheenvuoroja

Paikka: Yrjönkatu 29 A, 4. krs. (Kotola), 00100 Helsinki


Ilmottaudu TÄÄLLÄ viimeistään 13.4.2015




Ps. Olen palaillut taas Kurdistanin matkaltani, joten yrittelen piakkoin kirjoitella taas jotain. Viime kerrasta on taas ihan liian kauan :/.

lauantai 28. helmikuuta 2015

Kevättä rinnassa

Olen tässä jo muutaman viikon elänyt jo keväässä. Energiaa tuntuu riittävän hyvinkin paljon, mutta kevät tuo tullessaan pian myös katupölyn ja siitepölyt, joten luvassa on pian väsymystä. Vielä pitää nauttia tästä energisestä olosta. Ehkä osittain hyvä olo johtuu myös siitä, että olen kolmisen viikkoa ollut lähes kokonaan ilman herkkuja. Joulukuussa minun piti korvata viime kesän puuttuvat Ramadan paastot, mutta olin kokoajan kipeänä. Nyt sain pari päivää tässä jo korvattua ja viisi olisi vielä jäljellä. Oli kyllä paljon aktiivisempi olo ja tuntui että vauhtia riitti paljon paremmin kuin normipäivänä.

Miehelläni on koulujuttujen kanssa hirveä kiire. Välillä ehditään jutella vähän enemmän, mutta ei yleensä koko iltaa. Tätä on on jatkunut koko alkuvuoden. Onneksi pian on Newroz ja lomaa. No mutta minäkin sitten päätin, että pidän itseni kiireisenä, niin eipä tarvitse koko ajan tuijotella ruutua ja odottaa. Kerran viikossa käyn huivin huovutuskurssilla ja siitä on poikinut sitten jotenkin vähän omiakin projekteja kotosalla.

Tiedossa olisi kahdet hääjuhlat, nyt keväällä ja toiset joskus kesällä. Niitä varten tuunailen perus abayasta juhlamekkoa. Vähän alkaa jo tulla kiire, sillä paljon on vielä ommeltavaa käsin. Sitten on muutama muu juttu mielessä mitä haluaisin tehdä, mutta ei niistä vielä enempää. Ja jos vaikka saisin lopulta sen kaulahuivinkin valmiiksi, jonka aloitin kaksi-kolme vuotta sitten.

Kaiken lisäksi suostuin vielä ylitöihin, sillä sitähän on odotettu kuin kuuta nousevaa. Se on hyvä kun vielä ei ole tätä "elämää", niin voi mennä vaikka töihin viikonloppuna. Ja nyt jo haaveilen, että jos vaikka ensi viikollakin vielä pääsisi :D.

Yksi kevään tärkeimmistä projekteista olisi raivata kämppään lisää kaappitilaa ennen kuin mieheni tulee Suomeen. Tämä on oikeastaan ollut jo aika monta vuotta työn alla, mutta mitään ei ole oikein tapahtunut. Tainnut käydä vaan päinvastoin. Viimeksi innostuin tästä loppuvuodesta ja otin töistä pinon pahvilaatikoita. Ja sainkin vähän siistittyä, mutta paljon tavaroita/vaatteita pitäisi vielä käydä läpi. Tekisi mieli soveltaa 5S-menetelmää ihan kotiinkin. No joo, olen tainnut olla liikaa töissä :D.

Ehdin jo innostua, että kesällä saan sitten lopulta lähteä kotiinpäin ilman itkua, kun mieheni lopulta roikkuu käsipuolessa. No eihän se ihan niinkään mene. Jotenkin alkoi tuntua pahalta, että vien mieheni hänen vanhemmiltaan ja sisarruksiltaa ja ystäviltään. Joten taatusti itkua täytyy taas pusertaa. Aina saa itkeä, asia vaan vaihtuu.


Mutta onneksi maailmaan mahtuu myös hauskoja uutisia. Ja jos kaikki ei vielä tiedä niin:
https://igcdn-photos-e-a.akamaihd.net/hphotos-ak-xpf1/t51.2885-15/10802659_948317415178252_452758451_n.jpg

Hah, hauskaa viikonloppua ja ensi viikkoa. Palaillaan :)